Tutkimustuloksia ja historiaa Jäsenkorjauksesta !

 

Jäsenkorjauksen Historiaa

 

JÄSENKORJAUS ELI NIKSAUTUS

Hierojien lisäksi vanhinta kansanparannusta ja perinteistä hoitoperinnettä edustavat nikamakäsittelijät, niksauttajat eli jäsenkorjaajat, niin meillä kuin muuallakin maailmassa. Tämä perinne on kansainvälistä ja hyvin vanhaa.

Selkärangan käsittelyä eli manipulaatiota harjoitettiin (ja kirjoitettiin) jo Hippokrateen (n. 460 – 377 eKr.) ja Albucasisin aikana. Vanhaa kreikkalaista tai arabialaista lääketiedettä kuvaavista vanhoista lähteistä nähdään, kuinka potilaan selkää venytetään ja nikamia painetaan paikoilleen. Indo-Kiinassa parituhatta vuotta vanhoissa temppeliraunioissa on korkokuvia, joissa kuvataan selkävaivojen hoitoa käsiottein. Myös erilaisia selkätukia on eri puolella maailmaa tehty jo hyvin varhaisina aikoina. Selkä näkyykin olevan ihmisen heikoin kohta kautta aikojen.

Jäsenkorjaus on kansanomaista kivun tai muun epämiellyttävän tuntemuksen tai toimintahäiriön hoitoa. Hoito tapahtuu useimmiten käsin. Kalevalan 15. luvussa sanotaan:
”Jos on luu luiskahtanut, siihen luuta luiskahuta. Jos on jäsen järkähtänyt, siihen jäsentä järkähytä. Jos on liha liikahtanut, siihen lihaa liikahuta. Jos on suoni suikahtanut, siihen suonta suikahuta”.

Selkä- ja niskavaivat ja jäsenten paikaltaanmeno ovat tavallisimpia syitä, miksi jäsenkorjaajan puoleen on käännetty. Nikamia käsitellessä niksauttaja korjaa käsiottein nikamien ja nivelien asentoja ja toimintavirheitä. Sairauksien syynä niksauttajat uskovat olevan selkänikamien virheasennot ja siitä johtuvat kiputilat.

Niksauttaja tunnustelee herkin sormin potilaan kudoksia ja lihaksia etsien niistä kipeän kohdan. Sen jälkeen hän venyttelee, taivuttelee ja kääntää kipeää jäsentä tai  kohtaa nähdäkseen liikerajoituksen ja aristavan paikan laajuuden. Lopuksi hän suorittaa varsinaisen niksautuksen eli jäsenkorjauksen, joka on nopea ja napakka nykäisy kivuttomaan suuntaan tai rauhallinen ja hitaampi korjaustapa, kuten Pohjanmaalla tänäkin päivänä käytetty nk. ”Perskynkkä- menetelmä”.

Meilläkin usein käytössä ollut ja vieläkin usein käytetty selänhoitokeino on ollut antaa pienten lasten kävellä aikuisten selän päällä, näin saatiinkin ja saadaan useasti apua sekä lievitystä vaivoihin.

Käsitellessään nikamia jäsenkorjaaja korjaa niiden virheasentoja erityisin käsiottein. Jäsenkorjaaja voi jopa yhdellä käsittelykerralla parantaa sellaisia vaivoja ja kiputiloja, joista parannettava on voinut kärsiä useita kuukausia tai jopa vuosia!!! Monien sairauksien syyn parantavat uskovat löytyvän selästä, lähinnä selkänikamien virheasennoista, joista aiheutuvat kovatkin kiputilat voivat invalidisoida hyvinkin pahasti.

Sairauskäsitykset

Jäsenkorjaajan mielestä nikama tai nivel voi olla pois paikaltaan, nyrjähtänyt nilkka saattaa olla ”auki” tai voimasuoni on pudonnut paikaltaan.

Tutkiminen

Jäsenkorjaaja tunnustelee herkin sormin asiakkaan kudoksia, lihaksia sekä jänteitä etsien kipeitä kohtia. Sitten hän liikuttelee, venyttelee, taivuttelee ja kääntelee kipeätä jäsentä tai paikkaa nähdäkseen liikerajoituksen ja aristavan paikan laajuuden. Lopuksi hän suorittaa varsinaisen niksautuksen eli jäsenkorjauksen, joka on nopea ja napakka nykäisy kivuttomaan suuntaan tai rauhallinen ja hitaampi korjaustapa kuten Pohjanmaalla tänäkin päivänä paljon käytetty nk. ”Perskynkkä- menetelmä”.

Niksautuksen eli jäsenkorjauksen suoritustavoissa on eroja eri jäsenkorjaajien ja paikkakuntien välillä. Joidenkin otteet saattavat olla melko rajuja, toiset taas pääsevät samaan tulokseen huomattavasti hellemmin toimenpitein.

Jäsenkorjauksessa jäsenkorjaaja käsittelee muitakin kudoksia kuin vain kipeää kohtaa. Hän tutkii luustoa, lihaksistoa, jänteitä, niveliä, hermostoa, ihoa ja ihonalaiskudosta kokonaisuudessaan.

Usein jäsenkorjaajalla on käytössään pieni huone ja siellä plintin tapainen hoitopöytä. Mitään kovin erikoisia välineitä parantajat eivät käytä. He toteavat, että parhaat jäsenkorjausvälineet ovat herkät, tuntevat kädet ja korkea osaava ammattitaito.

Käsittelyn aikana asiakas makaa, joskus myös istuu, plintillä tai muulla kovahkolla alustalla, esim. penkillä nilkkaa tai polvea käsiteltäessä. Niskanikamia käsiteltäessä asiakas useimmiten makaa selällään tai istuu tuolilla täysin rentona. Selän nikamia käsiteltäessä ollaan useimmiten makuuasennossa vatsallaan hoitopöydällä. Selän korjausta suoritetaan myös istuallaan. Asiakas on joskus itsekin aktiivisesti mukana hoitotoimenpiteissä. Hän taivuttelee, venyttelee tai kiertää itseään jäsenkorjaajan ohjeiden mukaisesti tämän työstäessä kipeitä kudoksia. Jäsenkorjauksen jälkeen asiakkaan kivut ja säryt ovat usein poissa ja hän on taas työkykyinen : )

 Mestariparantaja 

Helsingin jäsenkorjaaja / jäsenkorjaus

Jäsenkorjaaja (kristitty) Ari Siponen 0408379702

✝️